Keskiviikkona elimme viimeisiä hetkiämme Martinissa. Adrian piti meille testin, johon emme olleet kovin hyvin valmistautuneet. Testi meni kuitenkin hyvin ja voimme tyytyväisin mielin nyt sanoa, että olemme hyvillä arvosanoilla suorittaneet yliopistotasoiset kurssit. JEI! Pitäisikö sittenkin lähteä opiskelemaan teologiaa? Ulkomaille?
Menimme viimeistä kertaa iltapäiväkerhoon. Siellä otimme lasten kanssa ryhmäkuvia ja leikimme. Saimme myös ruusut lahjaksi lapsilta. Tämän jälkeen koitti kohtalon hetki. Arviointikeskustelu Adrianin, Dusanin ja Itan kanssa. O-ou. Hämmentävin arviointikeskustelu ikinä. Slovakit puhuivat keskenään slovakkia ja lopulta Adrian tiivisti meille heidän sanomisensa. Se oli jännittävää. Hyvät arvioinnit tulikin. Loppupäivän vietimme pakkaillen tavaroita sekä menimme vielä syömään ulos ystäviemme kanssa.
Torstaiaamu koitti liian äkkiä. Olimme varautuneet loistavasti siihen, että tänä aamuna saattaisi kyyneleet vierähtää poskille, joten ei meikkiä. Kävimme sanomassa hyvästejä ihmisille Bible Schoolilla ja itkuhan siinä tuli. Saimme Dusanilta Kofolat matkaevääksi. Pääsimme huoltomiehen ajaman Saphiran kyydillä Wieniin asti. Matka sujui pääasiassa itkien hiljaisuudessa.
Adrian oli jättänyt meille käsityksen, että meidän pitäisi maksaa huoltomiehelle kyydeistä, hän ei kuitenkaan huolinyt rahaa maksuksi ja kätteli meitä ja lähti ajamaan takaisin Martiniin. Kovin ystävällistä häneltä. Wienin lentokentällä koitti jännitysmomentti. Paljon ylimääräistä joutuisimmekaan maksamaan matkatavaroista (tai lähinna Mirva, jolla oli iso matkalaukku, jossa oli kyllä tilaa, mutta vaikea arvioida sallittua 20kg). Check-in-luukulla ei kuitenkaan jostain syystä punnittu matkatavaroita niin pääsimme huolettomasti jatkamaan matkaamme. Lennot sujuivat hyvin paitsi Riiassa lähdimme hiukan myöhässä, mutta pääasiassa lennot olivat ajallaan ja sujuivat moitteettomasta. Ensimmäiset suomen kielen sanat kuulimme jo Wienissä. Se oli outoa. Olimmehan kuulleet vain toisemme puhuvan suomea niin oli outoa kuulla sitä muuallakin. Suomessa meitä oli perhettä ja ystäviä vastassa ja pääsimme kumpainenkin omiin koteihimme. Olimme päättäneet punnita matkatavaramme, jota saattoivat painaa yli rajoitusten. Mirvan matkalaukun todellinen paino oli 27,5kg...hups. Olisi vissiin täytynyt maksaa ylimääräistä. Tarun käsimatkatavarat olivat puolestaan 10kg.. niitä ei ilmeisesti missään vaiheessa punnitakaan.?
Viimeisen blogipäivityksemme otsikoksemme valitsimme Nelly Furtadon muutaman vuoden takaisen tutun tsipaleen. Viimeisenä päivänä Suomessa ennen Slovakiaan lähtöä ajoimme autolla kohti Tarun kotia. Taru päätti laittaa radion päälle ja tokaisi: "Se biisi joka soi radiossa on meidän harkkabiisi." Ja sieltähän se tuli All good things (Come to an end) - Nelly Furtado.
Tuona samaisena hetkenä emme vielä tienneet mitä harjoittelustamme tulisi. Siitä tuli meille molemmille elämämme unohtumattomimpia hetkiä. Voimme aina hyvillä mielin muistella yhteistä aikaamme Slovakiassa, sekä niitä mahtavia ihmisiä, joita saimme siellä kohdata. Solmitut hyvät ihmissuhteet eivät toivottavasti kuitenkaan jää tähän vaan tulemme kohtaamaan heitä tulevaisuudessakin vierailun merkeissä. Tai ainakin viimeistään taivaassa, niin kuin ystävämme Jozef sanoi.
PS. Suuri kiitos blogimme lukijoille. Toivottavasti saitte jotain irti siitä mitä olemme Slovakiassa kokeneet ja tehneet. Tapaamme ehkä jatkossa toisenlaisen blogin merkeissä. Siitä lisää sittemin.
"Nyt ne ovat käyneet toteen. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä." (Ilm. 21:6)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti