Viime päivinä tunteet ovat olleet herkästi pinnassa. Perhettä ja ystäviä on tultu hyvästeltyä. Ikävä jää sydämeen kaivertamaan. Vaikka kolme kuukautta ei ole pitkä aika, mutta kyllä se tuntuu pitkältä suomalaisille tytöille, jotka eivät ole aikaisemmin olleet noin kauaa poissa kotoa. Kyyneleitä tulee siis väkisin vuodatettua. Tänään vielä viimeiset halaukset ja rutistukset ennen maailmalle lähtöä.
Meillä on hiukan erilaiset matkallelähtö-fiilikset. Taru pomppii seinistä läpi intopiukeana ja Mirva puolestaan käpertyy peittoonsa ja haikeana pohtii ikävää. Tasapainotamme onneksi hyvin toisiamme. Molemmat tulevat kuitenkin varmasti käymään läpi samat tunteet koko reissun aikana ja onneksi tunnemme itseämme sekä toisiamme sen verran, että osaamme valmistautua tulevaan.
Eilen tuli tieto, että vietämme huomisesta (eli torstaista) maanantai-iltaan asti aikaamme Itävallassa, Wienissä, jonka jälkeen meidät tullaan noutamaan Slovakiaan autolla ja mikä parasta, se ei maksa mitään ! Mahtavia tyyppejä noi slovakit :) Joko mennään?!
Ulkomaille lähteminen tuntuu samaan aikaan todella SIISTILTÄ, mutta myös samalla kovin pelottavalta. Uusi kulttuuri, uusi kieli, uudet ihmiset. Miten selviämme tässä ympäristössä hajoamatta siihen, että ainoa ihminen, joka ymmärtää sinua vieraassa maassa on se matkakumppani? Onneksi meillä on kuitenkin toisemme. Uusi maa ja kulttuuri voi tosin viedä myös helposti mukanaan kaikella erilaisuudellaan ja mahtavuudellaan. Tästä huolimatta on hyvä kuitenkin muistaa, missä ne omat juuret ovat ja kuka minä oikeasti olen. Muista paikkasi laumassa! Tähän väliin voisi käyttää suomalaista lähes puhkikulunutta fraasia: Koti on siellä missä on sydämesi.
"Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa." (Ps. 91:9)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti