Ahoj!

Odotimme jännittyneitä Michalin ja Stanon saapumista lentokentälle. Emme olleet ihan varmoja minkä näköiset miehet meitä tulisi noutamaan. Sen verran tiesimme, että Michal näyttäisi mahdollisesti Houselta. (Siitä Taru olikin aivan EXTRAinnoissaan.) Onneksi olimme valmistaneet itsellemme kauniin nimikyltin sekä kyltin matkakohteeseemme (kukalla koristettuna). Stano bongasikin meidät pian ja pyysi meitä odottamaan hetken kunnes Michalin lento Dubaista saapuisi kentälle. (Stano ei tosiaan osaa englantia, kuin vain pari hassua sanaa). Pian Michal saapuikin ja lähdimme tyytyväisin mielin kohti erehdyttävästi Rimakon pakua muistuttavaa autoa, jolla matkustimmekin maanteitä pitkin Slovakiaan.

Matka sujui maisemia ihastellessa ! ... tai no niitä maisemia ihastellessa mitä kymmenen jälkeen illalla enää näkyy. Korkeuserot. Ei voi muuta sanoa, kun että WAU ! ja NE LINNAT!  Veti aivan hiljaiseksi. Odotetaan kovasti sitä, että päästään tutkimaan tätä upeaa maata ja sen hienouksia.

Saavuimme noin puoli yhden aikaan yöstä Martiniin suoraan asuntolan oven eteen. Michal siirtyi nukkumaan pitkän päivän jälkeen ja Stano näytti meille seuraavan kolmen kuukauden aikaisen kotimme. Huone 104. Tuli kotoisa olo samantien. Purimme tavaramme ja siirryimmekin heti nukkumaan. Mirva tosin vähän ressaili sitä, kun ei ollut mitään tietoa siitä, että monelta meidän täytyisi herätä ja minne meidän täytyisi mennä ja mitä häh? Taru vain tokaisi "Sä nyt ressaat tätä ihan liikaa. Älä ressaa!"

Heräsimme aamulla herätykseen ja Mirva pinkaisi sängystä salamana ylös ja alkoi suorittamaan aamutoimia, kun Taru puolestaan koomasi vielä pitkän tovin. Kun Tarukin sai elämäänsä vähän virtaa uskaltauduimme poistua huoneestaamme tutkimaan ulkomaailmaa asuntolan sisällä. Löysimme toimiston, josta löysimmekin juuri oikean henkilön, Katkan, neuvomaan elämäämme. Hän esitteli meille rakennuksia ja ihmisiä ja lisää ihmisiä ja ihmiset esittelivät meille lisää ihmisiä. Too many names to remember. Onneksi slovakialaisten nimet on niin helppoja ulkoasultaan. Kyllä me ne EHKÄ kolmessa kuukaudessa opitaan. Katka esitteli meille myös Martinin keskustaa ja antoi hyviä vinkkejä, mistä kannattaa ostaa ruokaa ja mistä vaatteita ja missä syödä jne. Hän myös kertoi, että he ovat suunnitelleet esittelevänsä meille Slovakian kulttuuria myös vähän enemmän, viemällä meidät mm. vuorille, muihin kyliin jne. Saimme tutkia kaupunkia myös omassa rauhassa ja tutustua hiukan ympäristöön. Se oli virkistävää.

Päivän hämmentävin kokemus oli Bohdanin (erään opettajan, jonka jotkut saattavat muistaa Kauniaisista) kohtaaminen. Hän päätti tervehtiä meitä slovakialaisittain, poskisuudelmin. Pienen jäätymisen jälkeen kykenimme kuitenkin onneksi järkevään keskusteluun.

Iltapäivällä käytiin tutustumaan iltapäiväkerhon toimintaan, jonka parissa tulemme tekemään täällä töitä. Lapset halusivat meistä samantien hyppynarun pyörittäjiä. (Tässä kohtaa Taru mietti, että tätäkö hän tulee tekemään seuraavat 3 kuukautta, ammatillinen kasvu? where aaaare you??) He yrittivät myös kovasti puhua meille englantia, vähäisellä kielitaidollaan, joka oli oikein suloista ja mukavaa :) Iltapäiväkerhon toinen vetäjä (se mies, joka on mennyt kaksi viikkoa sitten naimisiin) toi meille tervetuliaisdrinkit (lue. tervetuliaisjäätelöt). Toinen vetäjä (nainen, jonka nimi alkaa ehkä I:llä?) esitteli meille hiukan koulurakennusta ja kertoi meille vähän koulun iltapäivätoiminnasta.

Lopunpäivän olemmekin hiukan ottaneet lepiä, lukeneet ja nukkuneet. Tuskailimme myös sitä, kun meillä ei ollut nettiä. Onneksi kuitenkin naapurihuoneen asukin auttoivat meitä saamaan nettiyhteyden opistopastori Finolta. JEE JEE.


Ps. Suihku on parempi kuin Wienin hostellissa, vaikka täällä suihku ehkä yrittääkin tehdä itsemurhaa.


"Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun?" (Ps. 121:1)